Muistoissa
Meillä on tähän mennessä ollut kodissamme yhteensä 6 leonbergiä, joista kolmesta on enää vain rakkaat muistot jäljellä.

LUKE
Ramavan´s Zephire
Luke oli meidän perheen ensimmäinen leonberginkoira. Ramavan´s kennelin kasvatti.
Kodinvaihtaja, joka tuli meille n. 1,5-vuotiaana.
Luke oli hyvin rotumääritelmän mukainen; itsenäinen, hyvähermoinen, tummamaskinen ja väritykseltään punaruskea, upea leoherra.
Lukella oli parhaat mahdolliset terveystulokset ja käytimme Lukea jalostusuroksena. Lenny oli Luken lapsukainen, Luken ensimmäisestä pentueesta.
Luke tykkäsi kovasti samoilla luonnossa ja olla paljon ulkona.
Luke oli erittäin älykäs, hyvin terve koira ja eli melkein 11-vuotiaaksi, mikä on merkittävä ikä leonberginkoiralle.
Muistelemme tätä koiraa lämmöllä.

LENNY
Jellonanvaiston Luken Lenny
Lenny oli Luken lapsi, Luken ensimmäisestä pentueesta. Kävimme "vain katsomassa" ja samalla reissulla päätimme, että Lennystä tulee meidän perheen leopoika Luken seuraksi.
Lennyyn kiteytyy sanat: "Maailman helpoin koira." Lennyä olisi voinut taluttaa vaikka villalangalla ja hyvin olisi mennyt.
Tämä koira oli kuin ihmisen ajatus.
Ihan juttelemalla toimi: " Lenny- voitko mennä tähän matolle maate, kun imuroin sieltä kohta" Koira nousee ja tekee juuri niin kuin pyydettiin.
Lenny oli oikea aarre. Voiko ikinä enää noin kilttiä koiraa kohdalle tullakaan? Näin mietimme silloin, mutta onpa niitä meidän nartuissakin ollut.

LILY
Bluebelle Leon Eperies
Lily oli tuontikoira Slovakiasta, mutta suruksemme sillä oli paljon erilaisia sisäelimellisiä vaivoja ja Lily oli sairas jo tullessaan meille. Se olikin kamala yllätys meille.
Lily eli meillä vain noin kaksi viikkoa. Yritimme parhaamme hoitaaksemme Lilya, mutta tuloksetta.
Meidän oli lopuksi luovuttava hänestä- selviytymismahdollisuuksia ei ollut.